Traumapsykoterapia

Traumapsykoterapia

Mistä traumatisoitumisessa oikein on kysymys?

Jokaisen ihmisen reagointitapa ja oirekuva on yksilöllinen, eikä noudata mitään tiettyä kaavaa. Siihen vaikuttavat niin yksilön historia, subjektiivinen kokemus, kuin tapahtuman objektiiviset piirteetkin. Traumassa ei siis ole kyse itse traumatapahtumasta, vaan pikemminkin siitä, millä tavoin se on ihmiseen vaikuttanut.

Nykyään puhutaan paljon resilienssistä, jolla tarkoitetaan henkistä ennakointi-, sopeutumis- ja palautumiskykyä tilanteissa, jotka haastavat yksilön tai yhteisön sietokyvyn rajat. Resilienssi ei ole kuitenkaan pysyvä ominaisuus, sillä vastoinkäymiset saattavat myös vahvistaa resilienssiä, ja jalostua täten voimavaraksi. Ilmiötä on hyvä kuitenkin tarkastella laajemmin, sillä aina kyse ei ole yksilötason ongelmasta. On näet inhimillistä ja tervettä reagoida epäterveisiin olosuhteisiin ja epäoikeudenmukaiseen kohteluun, kuten yhteiskunnan, yhteisön tai organisaation sisällä ilmenevään rakenteelliseen ja kollektiiviseen väkivaltaan.

Traumaperäisissä tiloissa yleistä on itsemyötätunnon, itsesäätelyn ja vuorovaikutuksellisen säätelyn vaikeudet, avuttomuus, pelkotilat, ja kokemus hallinnantunteen menettämisestä. Joskus traumatisoituminen voi näyttäytyä myös täydellisenä turtuneisuutena, jäykkyytenä ja lamaannuksena, tai oman ja muiden kärsimyksen kieltämisenä ja vähättelynä.

Tilannesidonnainen, krooninen ja traumaperäinen krooninen häpeä

Kaikkeen traumatisoitumiseen liittyy yleensä jonkinasteista häpeää. Terve häpeä voi parhaimmillaan navigoida ihmistä tekemään moraalisesti ja sosiaalisesti hyväksyttäviä valintoja, ja suojata ajautumasta tilanteisiin, joissa tulisi jollain tavoin loukatuksi. 

Tilannesidonnainen häpeä voi liittyä esimerkiksi perhekontekstiin, etniseen taustaan, köyhyyteen tai sosiaaliseen ulkopuolisuuden kokemukseen, mutta muuntua pitkittyessään krooniseksi häpeäksi.

Traumaperäisestä kroonisesta häpeästä puhutaan silloin, kun häpeästä muodostuu ihmiselle identiteetti. Se on tiukasti kiinnittynyt olotila, jolla ei ole alkua tai loppua. Traumaperäinen krooninen häpeä voi johtaa joskus syvään yksinäisyyteen ja disintegraatioon – inhimillisen yhteyden katkeamiseen, ja kyvyttömyyteen suhtautua muihin myötätuntoisesti.

Traumaperäisestä kroonisesta häpeästä kärsivä yksilö voi olla täysin tietoinen, vain osittain tietoinen tai täysin tietämätön omasta häpeästään, ja turvautua sen pohjalta erilaisiin haitallisiin toiminta-, eli turvastrategioihin, jotka voivat ilmentyä esimerkiksi reaktiivisina itseen tai muihin kohdistuvina hyökkäyksinä, ihmiskontakteista vetäytymisenä tai välttelykäyttäytymisenä, kuten erilaisina riippuvuuksina. Tällaisia turvastrategioita voivat olla myös esimerkiksi;  

  • Päihteiden käyttö
  • Syömishäiriöinen käyttäytyminen
  • Vetäytyminen sosiaalisen roolin taakse
  • Ylenpalttinen suorittaminen ja vastuutehtävien haaliminen
  • Liiallinen miellyttäminen, vaikeus sanoa ”ei”
  • Kovaääninen ”esiintyminen” 
  • Häpeämätön, muista piittaamaton ja rajaton käyttäytyminen
  • Pakonomainen tarve muokata, laiminlyödä tai vahingoittaa omaa kehoa
  • Rasismi, kiusaaminen ja muu muihin kohdistuva väkivalta sen eri muodoissaan
  • Ääriajatteluun tukeutuminen

Traumatisoitunut ihminen saattaa ajautua toistuvasti myös riskialttiisiin tilanteisiin, vahingollisiin parisuhteisiin tai poikkeavaan seksuaali- ja väkivaltakäyttäytymiseen, joka voi vaikuttaa ulkopuolisen silmin hämmentävältä, jos sitä ei tarkastella yksilön henkilökohtaisen historian valossa. Trauman pakonomaisen toiston tiedostamattomana tavoitteena on saattaa koettu paha päätökseen.

Trauma kehossa

Turvallisuus on ensisijaisesti kehollinen kokemus. Se on edellytys onnistuneelle sosiaaliselle sitoutumiselle, normaalille toimintakyvylle, ja kyvylle käyttäytyä rationaalisesti ja yhteistyössä muiden ihmisten kanssa.

Traumatisoituneen, traumaperäisestä stressistä kärsivän ihmisen keho reagoi ympäristön ärsykkeisiin ikään kuin menneisyyden uhka olisi läsnä nykyhetkessä. Sosiaalinen ”jarrumekanismi” ja loogiset ajattelutoiminnot kytkeytyvät erilaisten uhkaavaksi koettujen ärsykkeiden vaikutuksesta toistuvasti pois päältä, ja ihminen ajautuu optimaalisen vireysvyöhykkeen, eli niin sanotun sietoikkunansa ulkopuolelle. Sietoikkunan ulkopuolelle ajautuminen voi aiheuttaa erilaisia hallitsemattomia oireita ja ruumiillisia aistimuksia, joille ei löydy tutkimuksissa lääketieteellistä selitystä. Optimaalisen vireysvyöhykkeen ulkopuolella ihminen turvautuu primitiivisempiin eloonjäämismekanismeihin – hän valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan.

Silloin jos taisteleminen tai pakeneminen ei ole mahdollista, eikä avun pyytäminen muilta tunnu turvalliselta, saattaa seurata jähmettymis-, ja lopulta lamaantumisreaktio. Nämä äärimmäiset puolustuskeinot saattavat johtaa pyörtymiseen, oksentamiseen, sulkijalihaksen pettämiseen, sydänperäisiin oireisiin (kuten syketiheyden laskuun ja rytmihäiriöihin), ja pitkittyessään jopa kohtalokkaisiin hengitysvaikeuksiin. Autonomisen hermoston toiminnan analysoinnissa tärkeä ”mittari” onkin sydämen sykevälivaihtelu (HRV), johon heijastuu niin yksilön kokema haitallinen stressi, kuin elintavat ja perimäkin.

Keho-orientoituneen traumapsykoterapian pyrkimys on muovata asiakkaan autonomisen hermoston toimintaa niin, että terveen itsesäätelyn kehittyminen ja toipuminen ulottuisivat syvemmälle. Keho-orientoituneessa traumapsykoterapiassa menneisyyden tarkastelu nykyhetkestä käsin tapahtuu aina säädellysti ja turvallisesti. Prosessoinnissa yhdistyvät taidokkaasti erilaiset ajattelun ja kokemisen tasojen väliseen yhteistyöhön tähtäävät lähestymistavat ja menetelmät

Traumatyypit

I-tyypin traumoista toipuminen on usein nopeampaa, jos asiakkaan integraatiokyky on hyvä, eikä taustalla ole muuta pitkäkestoista tai toistuvaa traumatisoitumista.

II-tyypin traumat, kuten varhaisissa kiintymyssuhteissa syntyneet kehitykselliset häiriöt, dissosiaatiohäiriöt ja traumasta aiheutunut epävakaa persoonallisuus vaativat usein pidempää ja intensiivisempää psykoterapiaa kuin ns.I-tyypin traumat.

Reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö (RAD) kehittyy yleensä tilanteissa, joissa yksilö on jäänyt vaille hoivaa, suojelua ja säätelyapua silloin, kun olisi sitä kipeimmin kaivannut. Tai on tullut toistuvasti laiminlyödyksi, torjutuksi ja kaltoinkohdelluksi niiden henkilöiden taholta, joihin hänellä olisi kuulunut olla turvallinen ja rakkaudellinen kiintymyssuhde. Reaktiivisessa kiintymyssuhdehäiriössä ominaista on kyvyttömyys ottaa vastaan hoivaa, tukea ja lohdutusta, sillä muiden puoleen kääntyminen hädän hetkellä ei ole ollut aiemminkaan turvallista tai viisasta. Ominaista on myös taipumus aggressiiviseen, pelokkaaseen tai välinpitämättömään tunneilmaisuun, joka saattaa johtaa niin siviilielämässä kuin laitosympäristössäkin toistuviin väärinymmärryksiin ja konflikteihin. 

Nykytiedon valossa tiedetään, että emotionaalisen trauman syntymekanismi on kehollinen silloinkin, vaikka siihen ei liittyisi fyysistä väkivaltaa. Se voi liittyä esimerkiksi hoivaajan emotionaaliseen kylmyyteen tai narsistiseen ja sadistiseen käyttäytymiseen. Kiintymyssuhdehäiriön kehittymisen onkin todettu olevan yhteydessä erityisesti vanhempien päihderiippuvuuteen ja mielenterveysongelmiin, erityisesti äidin masennukseen.

Keho-orientoituneen traumapsykoterapian painopiste on erityisesti II-tyypin traumojen hoidossa.

Traumapsykoterapia noudattaa kolmivaiheista vaiheorientoitunutta hoitomallia 

Hoitolinjaa suunniteltaessa on ensiarvoisen tärkeää, että traumatisoituminen tunnistetaan, sillä traumaperäisten oireiden sivuuttaminen ja vähättely saattaa johtaa niiden ali- tai ylidiagnosoimiseen.

Ennen traumapsykoterapian aloitusta asiakkaan traumatisoitumisen aste arvioidaan vastaanotolla, jotta asiakas saisi asianmukaista ja oikein kohdennettua hoitoa. Traumapsykoterapialle asetetaan yhteiset tavoitteet, joiden saavuttamista arvioidaan työskentelyn edetessä. Traumapsykoterapeutti ja asiakas laativat yhteisen sopimuksen psykoterapiatyöskentelystä, joka voi olla asiakkaan tilanteesta riippuen joko lyhyt- tai pitkäkestoista. Vastaanotolle on mahdollista hakeutua omakustanteisesti ilman lääkärin lähetettä, tai psykiatrin lähetteellä. Keho-orientoitunut traumapsykoterapia on Kelan hyväksymä kuntoutusmuoto.

Vaiheorientoitunut hoitomalli

Keho-orientoitunut traumapsykoterapia noudattaa kolmivaiheista vaiheorientoitunutta hoitomallia. Prosessi ei etene yleensä lineaarisesti, ja eri teemojen kanssa voidaan olla samanaikaisesti hoidon eri vaiheissa. Vaiheorientoitunut hoitomalli etenee seuraavasti;

  1. Vakauttamisvaihe, jolloin pyritään lievittämään asiakkaan oireita
  2. Käsittelyvaihe, jolloin painopiste on traumamuistojen käsittelyssä
  3. Uudelleen suuntautumisen ja persoonallisuuden integroinnin vaihe

Miten keho-orientoitunut traumapsykoterapia eroaa perinteisestä keskusteluterapiasta?

Keho-orientoitunut traumapsykoterapia eroaa hieman perinteisistä keskusteluterapioista, joissa painopiste on usein tiedon, merkitysten ja kielellisen ymmärryksen saavuttamisessa. Keho-orientoituneessa traumapsykoterapiassa pyrkimys on vahvistaa niiden ohella myös asiakkaan fyysistä itseymmärrystä, minäkokemusta ja maailmasuhdetta sen valossa, millä tavoin asiakkaan menneisyys ja kiintymyshistoria ruumiillistuvat nykyhetkessä. 

Somatosensoriset, kehoon tallentuneet traumamuistot eroavat narratiivisista muistoista. Varhaisilla somatosensorisilla muistoilla ei ole välttämättä lainkaan kielellistä ulottuvuutta. Tämän vuoksi niiden tavoittaminen psykoedukaation keinoin saattaa olla mahdotonta, ja johtaa joskus tunteeseen prosessin etenemättömyydestä. Syvemmälle ulottuva paraneminen edellyttääkin kaksoistietoisuutta, jolla tarkoitetaan ajattelemisen ja kokemisen tasojen välistä yhteistyötä.

Keho-orientoituneen traumapsykoterapian taustalla vaikuttava integratiivinen viitekehys tarjoaa laaja-alaisen mahdollisuuden yhdistää työskentelyssä niin kognitiivisia, psykodynaamisia kuin sensomotorisiakin lähestymistapoja ja menetelmiä. 

Pitkän psykoterapiasuhteen päättämiseen on hyvä varata aikaa, ja se tehdään aina turvallisesti ja hallitusti.

Traumapsykoterapian toteutus on mahdollista läsnätapaamisina vastaanotolla, tai harkinnan ja suositusten mukaan myös etäyhteyden välityksellä.

Ota yhteyttä

Marika Latikka
044 919 2729

marika@synkronia.fi

Katso kaikki yhteystiedot